perjantai 28. toukokuuta 2010

Keskustan tilanne on vakava

Keskusta on vakavassa tilanteessa. Kannatus kyntää ja mikään ei tunnu onnistuvan, ei edes jäsenkorttien postitus ilman negatiivisia otsikoita.

Facebook vilisee keskustavastaisia ryhmiä, on etelän mediaa, ei-kepulaisia jne. Keskusta on toki aina herättänyt tunteita, mutta viimeisen kahden vuoden aikaiset tapahtumat, erityisesti vaalirahakohu ovat olleet todella turmiollisia keskustan imagolle. Puoluesihteeriehdokas Timo Laanisen kuvaus vantaalaisesta julkikepulaisesta, joka ei tohdi viedä roskia päivänvalossa alkaa olemaan täyttä totta erityisesti täällä pääkaupunkiseudulla.

Mikä siis neuvoksi? Pelkkä kasvojen vaihtaminen ei riitä vaan tarvitsemme täydellisen reformin toimintakulttuuriimme ja tärkein asia on se, että keskinäisen riitelyn on kerta kaikkiaan loputtava. Esimerkiksi ei ole nykyaikaa, että puolueen jäseneksi on liitetty ihmisiä ilman heidän omaa suostumustaan, olkoonkin kyseessä perheenjäsenen.

Toiseksi virheistä on puhuttava avoimesti, analysoitava ne, tehtävä korjaukset ja mentävä eteenpäin.

Väitän, että vaalirahakohu on puolueen historian ehkä pahin kriisi. Se on murentanut kansalaisten luottamusta puolueeseen enemmän kuin mikään tapahtuma tätä ennen. Keskustalla ja keskustalaisilla on hyvä paineensietokyky, mutta kääntyykö se jo välinpitämättämyydeksi, mikään ei hetkauta eikä aiheuta toimenpiteitä?

Huomenna on kuitenkin aina uusi päivä ja tunnetusti kylmintä on aina auringon noustessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti